Tokokokeita Tapiksella 29.5. ja 5.6.
Järjestämme kaksi tokokoetta touko-kesäkuun vaiheessa Tapavainolan kentällä. Ilmoittautuminen ja lisätiedot Virkussa.
Lappeenrannan Palveluskoirayhdistys, eli LPKY, on vuonna 1946 perustettu monipuolinen koiraharrastajien yhdistys. Yhdistyksen tarkoituksena on luoda edellytyksiä koiraharrastukselle, jakaa tietoa ja antaa ohjausta koirien kouluttamiseen liittyvissä asioissa.
LPKY tarjoaa mahdollisuuden harrastaa ennen kaikkea koiran kanssa kokeisiin, näyttelyihin ja kilpailuihin aikoville, mutta myös perustietoa pelkästään "kotikoiran" kouluttajille. Lisäksi yhdistyksen toimintaan kuuluu vetokoiratoiminta ja erilaiset tempaukset.
Jokaviikkoisten treenien lisäksi LPKY järjestää jäsenilleen tapahtumia; kursseja, koulutustilaisuuksia, leirejä ja harjoituskilpailuja sekä kokeita.
Edellytyksenä tapahtumiin ja koulutuksiin osallistumiselle on LPKY:n jäsenyys ja Suomen Kennelliiton määräysten mukaisesti rokotettu koira.
Järjestämme kaksi tokokoetta touko-kesäkuun vaiheessa Tapavainolan kentällä. Ilmoittautuminen ja lisätiedot Virkussa.
Tervetuloa Haukkulaakson kevättalkoisiin sunnuntaina 19.4. klo 10 alkaen. Ohjelmassa on muun muassa majan ja ympäristön siivoamista kesää varten.
Tokon omatoimiryhmä aloittaa treenit jälleen Tapiksella toukokuun alusta alkaen. Treenit ovat tiistaisin 5.5. alkaen ja jatkuvat syyskuulle.
Löydät tuoreimmat tiedot yhdistyksen toiminnasta Ajankohtaista-välilehdeltä. Viestimme yhdistyksen asioista myös Facebookissa yhdistyksen virallisella sivulla sekä jäsenryhmässä. Jäsenryhmään voit liittyä, kun jäsenyytesi on aktiivinen (olet maksanut jäsenmaksun ja maksu on tullut perille).